Lukijat

tiistai 25. toukokuuta 2021

Flyerin toinen sivu

 Esitteessäni toisella sisäsivulla olen maininnut muita tärkeitä asioita, joihin haluan vaikuttaa. Avaan niitä tässä vähän:

1. Kunnan on keskityttävä ydintehtäviinsä

Kuntien tehtävälistat ovat paisuneet kuin pullataikina. Hyvinvointivaltiona olemme tottuneet vain vaatimaan mutta nyt kun kuntien talous on heikoilla, on aika vaatia myös vastuullisuutta, meiltä kaikilta. Sastamalassakin on ryhdyttävä menojen sopeutustoimiin, Kuntaliitto määrää niin. Alijäämäisiä budjetteja ei sallita monena peräkkäisenä vuonna. Siksi meillä on jo mittava sopeutusohjelma ja palveluverkkosuunnitelma. Ihanaa olisi säilyttää pikkukoulut ja sivuterveysasemat mutta pahoin pelkään että se ei onnistu. Väestöennusteet kertovat karua kieltä lasten lukumäärällisestä vähenemisestä ja vanhusväestön kasvavaa osuutta. Tämä on haastavaa yhtälö tulevalle valtuustolle, jotta saadaan toimiva ja tarkoituksenmukainen palveluverkko. Siinä varmasti päättäjät vääntävät vielä kättä. Pitäisiköhän kuntalaisten ryhtyä lastentekotalkoisiin, sillä ehtisi vielä säilyttää koulut.... ;)

Tulevan valtuuston on tarkasteltava kriittisin silmin kotikuntamme palvelutarjontaa ja tehtäviä. Onko siellä tehottomia toimintoja? Mitä voidaan tehdä toisin? Voidaanko kuntayhteistyötä lisäämällä päästä merkittäviin säästöihin? Uusia ideoita, rohkeutta ja luovuutta tarvitaan kunnan eteenpäin luotsaamisessa. Tähän tarvitaan asukkaiden, viranhaltijoiden ja päättäjien ehdottoman avointa ja rehellistä yhteistyötä.


2. Houkutteleva ja vireä keskusta moninaisine yrityksineen sekä omiin vahvuuksiinsa erikoistuneet omaleimaiset kylät, joihin on hyvä ja helppo perustaa koti

Itse pidän tärkeänä, että kuntaa kehitetään kokonaisvaltaisesti mutta keskustan kehittäminen on kestänyt jo liian pitkään, nyt on aika saada se tehdyksi. Keskusta on saatava avarammaksi ja molemminpuolista vesistöä pitää hyödyntää. Kaalisaari on hyvä esimerkki positiivisesta boostista. Torin seutu on saatava vireäksi ja touhukkaaksi, väkeä kutsuvaksi toimintapaikaksi. Tyhjillään oleviin kivijalkaliikkeisiin uusia yrityksiä/yrittäjiä. 

Olen ylpeänä seurannut kuinka esimerkiksi Kiikkalaiset, Keikyäläiset ja Karkkulaiset ovat ahkeroineet kotikylänsä oloja ja markkinointia. Kun kylissä tunnistetaan omat vahvuudet ja erityispiirteet, niitä on helpompi markkinoida ja kun rakentamisen luvat tehdään nopeaksi ja helpoksi, on hyvä houkutella uusia asukkaita. Kateellisena olen katsellut kehittyvän Akaan mainontaa ja soisin samanlaista tänne meille. 


3. Jokaisen aikuisen vastuulla on puuttua kaikenlaiseen kiusaamiseen heti

Olemme sulkeneet silmiämme jo liian kauan, nyt on aika ottaa järki päähän ja laittaa kiusaamiselle stop! Hyvä kotikasvatus ja vanhempien mallikäyttäytyminen on aika merkittävä tekijä. Kun saisimme asenteet kohdilleen, kiusaamisongelmiin ei tarvittaisi yhteiskunnan varoja juuri lainkaan. Nykylainsäädäntö on liian lepsua, meidän pitää muuttaa sitä ja antaa kasvattajille enemmän valtuuksia puuttua kiusaamiseen ja velvoittaa päiväkodit sekä koulut tekemään kirjalliset sitovat toimintaohjeet. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja!!


4. Jokaiselle lapselle vähintään yksi turvallinen aikuinen

Itse olen lapseton mutta sain olla liki 15 vuotta äitipuoli kahdelle ihanalle tytölle, jotka nyt ovat jo aikuisia. Ja äitini toimi perhepäivähoitajana eläkeikään asti, joten pääsin seuraamaan lasten elämää läheltä. Lapsi on vasta elämänsä alussa ja kaipaa turvallista aikuismallia, henkilöä jolle voi ja saa puhua ihan kaikesta ja joka on lapsen luottamuksen arvoinen. Valitettavasti nykypäivä on liian kiireistä ja vaativaa, joten aina ei omat vanhemmat huomaa tätä asiaa. Pitää olla läsnä.


5. Perhehoitomuoto vanhuksille ja riittävä omaishoidontuki

Sastamalassa vanhusväestön osuus kasvaa ja joka puolella kuntaa jokainen vanhenee. Meillä on hyvä kotihoito, siitä on syytä pitää kiinni. Meidän on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että liian huonokuntoiset eivät jää yksinäisyyteen mätänemään koteihinsa. Tarvitsemme niin senioriasuntoja kuin perhehoitokotejakin. Ihanteellista olisi saada jokaiselle kylälle perhehoitokoti tai kaksi, johon paikalliset vanhukset pääsisivät kokoaikaiseksi tai päiviksi. Vasta viimesijaisesti tehostettuun ympärivuorokautiseen hoitoon. Ei tarvitsisi kertaheitolla repäistä pois kotoaan. Omaishoidontuki on taattava jokaiselle omaishoitajana toimivalle, ei satunnaisina määrärahoina joiden perusteella sitä saa tai ei. Tuki pitäisi olla myös veroton.


6. Monitoimikeskukset kylille ja palveluita pyörien päälle

Koska budjetit paukkuu ja verorahat vähenee, ei kannata sijoittaa turhiin seiniin. Kunnan rakennusinvestoinnit pitää tehdä niin, että samaa rakennusta/tilaa voidaan käyttää mahdollisimman moneen tarkoitukseen. Suomessa on jo kokeilussa erilaisia palveluita, jotka on viety pyörien päälle mm. mammografiaseulonnat, kouluhammastarkastukset, kirjastoautot, jne. En näe mitään estettä etteikö niitä voida lisätä, vaikkapa terveysbusseihin, jotka tarjoavat peruslääkäripalvelut tai etäyhteysmahdollisuuden. (mikäli ei hoitaja-lääkäri paria saa, niin ainakin hoitaja, joka konsultoi kuvayhteyden kautta lääkäriä). Paljon riippuu tietysti siitä, toteutuuko Sote vai ei. Kenelle jää rahat ja järjestämisvastuu...


7. Ollaan kaikki ylpeästi sastamalalaisia

Meillä on todella kaunis kunta ja palvelutkin ovat suhteellisen kunnossa. Aina on silti kehitettävää. Ilokseni luin lehdestä jutun yläasteikäisistä, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia Sastamalaan. Suomalaiset ovat vaatimattomia ja helposti mitätöivät olemassaolevaa hyvää. Mennään mieluummin valituksen ja haukkumisen kautta. Kukaan ei halua muuttaa tänne jos on kuullut/lukenut pelkkää pahaa. Tehdään eri alueille kuntaa houkuttelevia tontteja/asuinalueita  ja otetaan uudet asukkaat hyvillämielin vastaan. Ylpeinä Sastamalasta, meidän kotikunnasta!