Lukijat

lauantai 26. tammikuuta 2019

Mitä nyt kuuluu

Heippa!

Tilanne on semmoinen, että olen virallisesti Liike Nytin eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalta. Olen perin juurin kyllästynyt nykyiseen päätöksentekoon ja haluan siihen muutosta. Joskus aikoinaan olin kuntapolitiikassa ja siellä opin, miten päätöksiä tehdään ja millä motiiveilla. Vuosien varrella olen oppinut melkoisen skeptiseksi, joten en ihan kaikkea niele kuin tyhjää vaan. Toki sain paljon hyviäkin kokemuksia ja mielenkiintoisissa tapahtumissa sain olla mukana.

Tämän hetken hallituspolitiikka saa minut voimaan pahoin. Meitä heikompiosaisia kohdellaan todella ala-arvoisesti ja härskisti. Tuntuu että meiltä on viety ihmisoikeus, että olemme vain rasite yhteiskunnalle. Hienoja korulauseita kyllä viljellään mutta teot puhuvat puolestaan.

Omalta osaltani haluan olla tekemässä inhimillisempää päätöksentekoa!

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Aina oppii

Hei, immeiset!

Väitetään, että ihminen oppii aina jotain uutta. Näinköhän... Olen haaveillut kauan kirjoittamisesta ja blogin perustamisesta. Nyt on vähän niin kuin pakko, koska olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Tykästyin Liike Nytin toiminta-ajatukseen ja siitä se lähti.

Nyt olen sitten Liike Nytin eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalta.

Oma elämäni sai viime sunnuntaina melkoisen shokin mutta kampanjaani aion silti jatkaa. Siksi toivonkin, että mahdollisimman moni Teistä jaksaisi seurata, mitä asioita aion esiin nostaa.